Some-mestari

Snäppi ja insta on hallussa, mutta kunnianhimoa riittäisi enempäänkin? Tule ottamaan haltuun Kajahuksen sosiaalisen median kokonaisuutta leirin some-mestarina!

Some-mestarin tehtäviin kuuluu somettajien ohjaaminen ja ohjeistaminen sekä hyvien toimintatapojen opettaminen: pääset jakamaan neuvoja mm. esiintymistaidoista, kameran edessä toimimisesta sekä kiinnostavan sisällön tuottamisesta ja ideoimisesta. Some-mestari toimii somepäällikön apulaisena ja tiiviissä yhteistyössä kuvauspäällikön ja tämän kuvaus- sekä viestintätiimin kanssa.

Pesti vaatii laajempaa tuntemusta sosiaalisen median kanavien toimintaperiaatteista sekä hyviä esiintymis- ja vuorovaikutustaitoja. Johdat 5-10 somettajan tiimiä, jolle toimit kouluttajana ja esimerkkinä. Hahmotat Kajahuksen somen kokonaisuuden ja someohjeistukset ovat tuttu juttu.

Pestissä opit laajojen kokonaisuuksien hallintaa, johtamista ja kouluttamista. Some-mestarin pestissä opit myös uusia hyviä tapoja toteuttaa toimivaa sosiaalista mediaa.

Ennen leiriä pesti vie aikaa muutamia tunteja viikoittain. Leirillä pesti on kokopäiväinen. Pesti päättyy leirin jälkeen.

Lisätietoja pestistä antaa somepäällikkö Toni Juntunen (toni.juntunen@partio.fi).